Ralli

Ralli on maassamme se kaikkein suosituin autourheilun muoto. Suomalaiset ovatkin myös kansainvälisessä vertailussa varsin rallihullua kansaa. Tästä kielivät tieysti omalta osaltaan lukuisat lajin huippunimet, joita maastamme on vuosikymmenten varrella tullut: Juha Kankkunen, Timo Salonen, Tommi Mäkinen, Marcus Grönholm… Yksi maamme kansainvälisesti tunnetuimmista urheilutapahtumista on Jyväskylän MM-ralli. Kilpa-ajo onkin tärkeä osa kokonaisuutta.

Ralli harrastuksena

Rallissa ei tietenkään ole kyse vain ja ainoastaan isojen automerkkien hallitsemien tehdastallien MM-sarjasta. Ei, ralli on jokamiehen ja usein myös jokanaisen harrastus. Tästä yksi selkeimmistä esimerkeistä onkin juuri jokamiesluokka eli ”jokkis”. Se kuuluu suomalaisen autourheilun kattojärjestön eli AKK-Motorsport ry:n alaisuuteen. Jokkista ajetaan edullisilla autoilla, joiden tuunaaminen on iso osa lajin viehätystä. Nuorimmillaan jokkikseen pääsee mukaan jo 15-vuotiaana, ja moni siirtyykin sen pariin esimerkiksi kartingista. Lajin kilpailuja järjestetään vuodesta toistasataa ympäri maan. Monelle killpa-ajo on yhtä kuin jokamiesluokka.

Huippuluokan ralli

Rallin maailmanmestaruussarjaa on ajettu vuodesta 1973, mutta aluksi miteltiin vasta autovalmistajien eli tallien mestaruuksista. Kuljettajien mestaruustittelistä ajettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1979, jolloin sen vei nimiinsä ruotsalainen Björn Waldegård. Ensimmäinen suomalaismestari saatiin kaksi vuotta myöhemmin, 1981, jolloin Ari Vatanen vei mestaruuden.

Viime vuodet rallissa ovat olleet ranskalaisten juhlaa. Vuodet 2004 – 2012 sarjan vei nimiinsä Sébastien Loeb yhdessä puolalaiskartturi Daniel Elenan kanssa. Autona toimi ranskalainen Citroën, joka oli näinä vuosina useimmiten myös valmistajien mestari. Vuodet 2013 – 2016 mestaruus on mennyt niin ikään ranskalaiselle Sébastien Ogierille, joka ajaa Volkswagenin tallissa. Suomalaismestari on nähty viimeksi vuonna 2002, jolloin Marcus Grönholm vei uransa toisen maailmanmestaruuden.

Rallia Suomessa

Suomessa ajetaan edelleen rallin maailmanmestaruussarjan osakilpailu Keski-Suomen teillä. Suomen ralli tai nykyisen sponsorinsa mukaan Neste Rally Finlandina tunnetun osakilpailun taustat ovat Jyväskylän suurajoissa, jotka ajettiin ensi kerran vuonna 1951. MM-sarjassa se on ollut alusta asti, eli vuodesta 1973 lähtien. Ralli oli pitkään suomalaisten ja jossain määrin myös ruotsalaisten kuljettajien dominoimaa. Ensimmäinen näiden maiden ulkopuolelta tullut voittaja saatiin vasta vuonna 1990, jolloin lajin legendaarinen kaksinkertainen maailmanmestari Carlos Sainz vei sen nimiinsä. 2010-luvulla Jari-Matti Latvala on voittanut osakilpailun 2010, 2014 ja 2015.